Kerhon säännöt

Heinolan Moottorikerho ry säännöt

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka
Yhdistyksen nimi on Heinolan Moottorikerho r.y. ja sen kotipaikka on Heinolan kaupunki.
 
2.Tarkoitus ja toiminnan laatu
Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää ja ylläpitää jäsenissään innostusta moottoriurheiluun yleensä ja moottoripyöräilyyn erityisesti lakien, asetusten, liikennejärjestyssääntöjen ja urheilun hengessä, sekä kasvattaa jäsenistään ajokulttuurin vaatimuksista selvillä olevia, taitavia ja huolellisia kuljettajia.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys voi:
• järjestää moottoriurheilu- ja liikennekilpailuja sekä näytöksiä
• järjestää kokouksia, luentoja ja koulutustilaisuuksia
• harjoittaa valistustoimintaa ja järjestää kerhoiltoja, juhlia ja muita samansuuntaisia tilaisuuksia
• harjoittaa tarkoitusperiensä mukaista nuorisotoimintaa.
Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi hankkia ja omistaa irtainta ja kiinteää omaisuutta, sekä harjoittaa ravintolaliikettä yhdessä toimipaikassa.
Suomen Moottoriliitto – Finlands Motosförbund ry:n jäsenenä yhdistys noudattaa toiminnassaan tämän sääntöjä ja toimintaperiaatteita.
 
3.Jäsenet
Yhdistykseen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen.
Kannattavaksi jäseneksi voidaan hyväksyä yksityinen henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö, joka haluaa tukea yhdistyksen tarkoitusta ja toimintaa.
Varsinaiset jäsenet ja kannattavat jäsenet hyväksyy hakemuksesta yhdistyksen hallitus.
Kunniapuheenjohtajaksi tai kunniajäseneksi voidaan hallituksen esityksestä yhdistyksen kokouksessa kutsua henkilö, joka on huomattavasti edistänyt ja tukenut yhdistyksen toimintaa.
Lisäksi yhdistyksellä on ainaisjäseniä, joiden ainaisjäsenyys on muodostunut ennen 22.5.2019 sääntömuutosta.
4. Jäsenen eroaminen ja erottaminen
Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle tai ilmoittamalla erosta yhdistyksen kokouksessa merkittäväksi pöytäkirjaan.
Hallitus voi erottaa jäsenen yhdistyksestä, jos jäsen on jättänyt erääntyneen jäsenmaksunsa maksamatta tai on muuten jättänyt täyttämättä ne velvoitukset, joihin hän on yhdistykseen liittymällä sitoutunut tai on menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut yhdistystä tai ei enää täytä laissa tai yhdistyksen säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja.
5. Liittymis- ja jäsenmaksu
Varsinaisilta jäseniltä ja kannattavilta jäseniltä perittävän liittymismaksun ja vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta erikseen kummallekin jäsenryhmälle päättää syyskokous. Ainaisjäsenet, kunniapuheenjohtaja ja kunniajäsenet eivät suorita jäsenmaksuja.
6. Hallitus ja yhdistyksen jaostot
Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu syyskokouksessa valittu puheenjohtaja ja kahdeksi kalenterivuodeksi valitut kahdeksan (8) muuta jäsentä, joista kulloinkin on neljä (4) erovuorossa.
Hallituksen toimikausi on kalenterivuosi.
Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan, sekä ottaa keskuudestaan tai ulkopuolelta sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt.
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii.
Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan luettuna ovat läsnä. Äänestykset ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
Yhdistyksen toiminnalle tarpeelliset hallituksen apuna toimivat jaostot ja toimikunnat valitaan kerhon syyskokouksessa yhdeksi vuodeksi kerrallaan. Syyskokouksen valitsemat jaostot kokoontuvat puheenjohtajansa kutsusta käsittelemään hallituksen esityksiä niille kuuluvilla kerhon toiminta-aloilla. Jos jossakin jaostossa ei ole hallitus edustettuna, on hallituksella oikeus valita jaostoon yksi jäsenistään.

7. Yhdistyksen nimen kirjoittaminen
Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri tai rahastonhoitaja, kaksi yhdessä.
8. Tilikausi
Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi.
9. Yhdistyksen kokoukset
Yhdistyksen kokoukseen voidaan osallistua hallituksen tai yhdistyksen kokouksen niin päättäessä myös postitse taikka tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälineen avulla kokouksen aikana tai ennen kokousta. Yhdistys pitää vuosittain kaksi (2) varsinaista kokousta.
Yhdistyksen kevätkokous pidetään tammi-toukokuussa ja syyskokous syys- joulukuussa hallituksen määräämänä päivänä.
Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä kolmenkymmenen (30) vuorokauden kuluttua siitä, kun vaatimus sen pitämisestä on esitetty jollekin hallituksen jäsenelle.
Yhdistyksen kokouksilla on jokaisella varsinaisella jäsenellä, ainaisjäsenellä, kunniapuheenjohtajalla ja kunniajäsenellä yksi ääni. Kannattavalla jäsenellä on kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus. Yhdistyksen päätökseksi tulee se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Äänestykset ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
10. Yhdistyksen kokousten koollekutsuminen
Hallituksen on kutsuttava yhdistyksen kokoukset koolle vähintään seitsemän vuorokautta ennen kokousta jäsenille postitetuilla kirjeillä tai sähköpostitse.

11. Varsinaiset kokoukset
Yhdistyksen kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. kokouksen avaus
2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. hyväksytään kokouksen työjärjestys
5. esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnantarkastajien/tilintarkastajien lausunto
6. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille
7. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.
Yhdistyksen syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. kokouksen avaus
2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. hyväksytään kokouksen työjärjestys
5. vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio, sekä liittymis- ja jäsenmaksujen suuruudet seuraavalle kalenterivuodelle
6. valitaan hallituksen puheenjohtaja ja erovuoroisten jäsenten tilalle uudet jäsenet
7. valitaan tarpeelliset jaostot
8. valitaan yksi tai kaksi toiminnantarkastajaa ja varatoiminnantarkastajaa taikka yksi tai kaksi tilintarkastajaa ja varatilintarkastajaa
9. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.
Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen kevät- tai syyskokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.
12. Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen
Päätös sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta.
Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi käytetään sen varat samaan tarkoitukseen.