• Aluekuva 1 radat 20150531 PB 1200

Heinolan moottorikerhon toiminta

Moottoripyöräurheilua jo vuodesta 1953

Heinolan moottorikerhon toiminta-ajatuksena on edistää moottoriurheilu- ja erityisesti moottoripyöräharrastusta. Kerho järjestää valmennusta, tapahtumia, matkoja, leirejä ja kilpailuja sekä ylläpitää harjoituspaikkoja. Toiminta on monipuolista ja jäseneksi on tervetullut kuka tahansa asiasta kiinnostunut.

Rata-alueen ylläpito

Merkittävän osa kerhon vuosibudjetista käytetään Komostenkylän motocrossradan ylläpitoon. Heinolan kaupunki on luovuttanut alueen moottoriurheilukäyttöön ja Heinolan moottorikerho hoitaa ja kehittää rata-aluetta. Pääosa työstä tehdään talkoilla ja yhteistyökumppanien hyvällä avulla. Kerhon talkootyöllä ja taloudellisella panostuksella ylläpidetään Päijät-Hämeen maakuntakaavan ainoata moottoriurheilupaikkaa ja MM-tason motocrosrataa.

Tapahtumat ja kilpailut

Heinolan moottorikerho on järjestänyt useita enduron ja motocrossin kansainvälisiä kilpailuja, joista viimeisimpinä vuoden vuoden 2008 motocrossin MX3-luokan MM-osakilpailu ja enduron MM-osakilpailu vuonna 2012. Kansainvälisten kilpailujen lisäksi kerho järjestää vuosittain SM- ja kansallisen tason kilpailuja. Mm. vuoden 2011 aikana Komostenkylän motocrossradalla ajettiin viidessä eri kilpailussa, joihin otti osaa yli 700 ajajaa.

Junioritoiminta

Kesäkaudella junioritoiminta keskittyy crossikouluun, jossa eri ikäiset juniorit pääsevät harjoittelemaan ohjatusti oman tasonsa mukaisella radalla. Viikottaisen crossikoulun lisäksi juniorijaos järjestää leirejä, valmennuspäiviä ja harjoitusmatkoja lähialueen radoille.